Nyt se sitten tapahtui. Olihan tätä jo odotettu, mutta kun se osui kohdalle, niin ottaahan se koville.
Hassua, sitä ei vaan ikinä usko, että niin käy. Ympäri käydään, mutta yhteen tullaan. Aina. Ensimmäisellä, lumoutuneella hetkellä ei koskaan oleta, että se loppuisi milloinkaan. Mutta niinhän siinä kävi.
Vaihdoin puhelinta.
Oli rankempaa kuin luulin heittää hyvästit vanhalle Nokialleni, pinkille ilopillerilleni, joka kaikesta huudosta, kiroamisesta ja molemminpuolisesta mykkäkoulusta huolimatta palveli uskollisesti loppuun asti. Kuhmuja, säröjä ja hiertymiä voi toki tulla, mutta kaikki kolhut on kestetty.
Eniten minua kuitenkin huolestuttaa kiintymiseni esineisiin. Minulla voi olla kaapissa vanhoja vaatteitani, jotka eivät enää mahdu päälle, mutta joihin minulla on vahva tunneside. Kaappini pursuavat pokkareita, lehtiä, kyniä, vihkoja, pikku patsaita, kankaan palasia ja sulkia. Tavaroita, joihin olen rakastunut vuosien mittaan. Äitini ei ymmärrä, etten voi heittää niitä pois.
Tämä pesee myös puhelimiin. Kaikki kännykkäni ovat olleet Nokioita (ehkä ainoa isänmaallisuuden merkki, jonka minusta löydätte), ja ne kaikki ovat tallella. Suurin osa on perintökännyköitä, eli vanhempieni vanhoja, mutta aina niin uusia, että ovat herättäneet ihastuneita huokauksia niin itsessäni kuin kaverien keskuudessa. Ehkä tämä ihailu, uutuuden lumo, synnyttää osittain kiintymykseni. Uuden puhelimen tuntu, väri, kiiltävä näyttö (josta on ihan pakko repiä se suojamuovi pois) ja uudet toiminnot, jotka avaavat oven karttoihin, meileihin, nettiin, sovelluksiin, peleihin, musiikkiin... Kaikki se uusi ja turha, joka viehättää niin luvattoman paljon (kuten värinäytöt ja liikkuvat taustakuvat aikoinaan).
Uusi puhelimeni on myös Nokia. (hei, miksi rikkoa perinteitä?) Lumia, vain kaksi mallia uudempi kuin edellinen. Ja se on sininen. Kun enoni löi entisen puhelimensa käteeni (taas käytetty, edelleen, miksi rikkoa perinteitä?) olin sataprosenttisen varma, ettei tästä tule sopuisaa liittoa. Tunsin sen.
Mutta alun jälkeen, kivuliaan sim-kortin siirron, yhteystietojen siirron, live in:nin uudelleen kirjautumisen, sähköpostien synkronoinnin, musiikin uudelleen latauksen, kuvien poiston ja latauksen, marketplacen avaamisen, sovelluksien lataamisen ja zunen synkronoinnin jälkeen puhelin alkaa viimein tuntua omalta. Vaikka takakannen sinisen sävy vielä aiheuttaakin katkeruutta, niin tästä selvitään. Pakko selvitä.
Jakakaa omia puhelinkokemuksia, tuskallisia/tervetulleita eroamisia? Koska hei, rakkaita ja vihattuja kapuloita löytyy varmasti kaikilta.
